Taloyhtiön vesikustannukset korkeimmat Äänekoskella, alimmat Muuramessa

Taloyhtiön vesikustannukset korkeimmat Äänekoskella, alimmat Muuramessa

Julkaistu: 30.09.2021

Kerrostaloyhtiön vesikustannukset ovat nousseet vuoden aikana Keuruulla 6,1 % ja Jyväskylässä 5,8 %. Laukaassakin nousua oli 3,5 %.

Kiinteistöliitto Keski-Suomi on vertaillut taloyhtiöiden vesikustannuksia maakunnan suurimmilla paikkakunnilla vuosittain. Vesikustannukset muodostuvat veden ja jäteveden perusmaksuista ja käyttömaksuista. Taloyhtiössä nämä katetaan asukkailta kerättävillä vesivastikkeilla. Joissakin kunnissa taloyhtiöiltä kerätään myös hulevesimaksua.

Jyväskylässä ja Laukaassa on vuoden aikana nostettu veden ja jäteveden perusmaksuja ja käyttömaksuja, ja Keuruullakin jäteveden käyttömaksua. Viitasaarella on nostettu perusmaksuja, mutta vastaavasti käyttömaksuja on laskettu, jolloin kustannusvaikutus taloyhtiölle on jäänyt pieneksi.

Taloyhtiön vesikustannukset laskivat vuoden aikana ainoastaan Jämsässä (2,5 %), kun hulevesimaksun kerääminen siellä lopetettiin. Muuramessa, Saarijärvellä ja Äänekoskella vesihuollon maksuihin ei ole tullut muutoksia vuoden aikana.

Vertailukunnissa vesikustannukset ovat nyt korkeimmat Äänekoskella ja alimmat Muuramessa. Vertailussa käytetty 20 asunnon kerrostaloyhtiö Äänekoskella maksaa vuodessa vesimaksuja yhteensä 11 500 euroa mikä on 3000 euroa enemmän kuin samanlaisessa taloyhtiössä Muuramessa. Se tarkoittaa jokaiselle asukkaalle 85 euroa enemmän maksettavaa.

Asukkaat voivat säästää rahaa tehostamalla vedenkulutustaan ja taloyhtiön kannattaa vuotojen varalta tarkistaa asuntojen vesikalusteet säännöllisesti”, muistuttaa Kiinteistöliitto Keski-Suomen toiminnanjohtaja Hannu Mähönen.

Taloyhtiön veden ja jäteveden perusmaksut perustuvat vesimittarin kokoon. Siksi taloyhtiön kannattaa myös varmistaa, ettei kiinteistön vesimittari ole tarpeettoman suuri. ”Jos esimerkiksi taloyhtiö Jyväskylässä pystyy vaihtamaan 40 mm vesimittarin 30 mm mittariin, säästöä taloyhtiölle ja sen asukkaille kertyy 2400 euroa vuodessa”, laskee Mähönen.

Selvityksestä kerrotaan uusimmassa Keski-Suomen Kiinteistöviesti -lehdessä.

Kiinteistöliitto Keski-Suomi seuraa kunnissa päätettävien kiinteistökustannusten kehitystä maakunnan suurimmilla paikkakunnilla. Tarkasteltuja kustannuksia ovat kiinteistöverot, kaukolämpö, vesihuolto, kiinteistösähkö ja jätehuolto. Nämä kattavat keskimäärin yli puolet kaikista taloyhtiön hoitokuluista. Vesikustannusten vertailussa käytetään 20 asunnon kerrostaloa, jossa on 35 asukasta ja veden kulutus keskimäärin 155 litraa / asukas vuorokaudessa. Kiinteistön vesimittarin koko on 30 mm.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.